Vuonna 2017 Isossa-Britanniassa tehtiin useita jihadistisia terrori-iskuja. Kesäkuussa kolme miestä ajoi pakettiautolla London Bridgellä ihmisten päälle ja jatkoi verilöylyä puukoin Borough Marketin ruokatorilla, kunnes tekijät kuolivat poliisin luoteihin. Muutamaa päivää myöhemmin italialaissyntyinen, aikuisiällä islamiin kääntynyt ja pitkään Marokossa asunut Valeria sai kuulla, että hänen poikansa Youssef oli yksi iskun tekijöistä.

Davide Rizzon ja Marzia Toscanon dokumentti ei liiemmin mässäile terrori-iskulla tai syvenny tekijän motiiveihin. Sen sijaan se seuraa, kuinka Valeria yrittää päivä kerrallaan saada mullistunutta elämäänsä raiteilleen Italian Bolognassa. Hän hoitaa kissanpentuja ja tekee teatteria, jonka kerran hylkäsi lähtiessään silloisen miehensä kanssa Marokkoon. Hän myös harjoittaa yhä islamia, mutta pakostakin pohtien, miten hänelle rakas uskonto sai niin ikään rakkaan pojan osallistumaan joukkomurhaan. Olisiko jotain pitänyt aavistaa ajoissa tai suojella poikaa lapsena visummin? Mikä on äidin identiteetti silloin, kun oma poika paitsi kuolee, myös kuolee niin hirveän teon seurauksena, että tämän sureminenkin on kielletty? Miten rakentaa elämä uudelleen, kun sen aiemmat valinnat ovat johtaneet niin pieleen? Elokuva ei yritäkään spekuloida ratkaisuilla, vaan antaa äänen ihmisyydelle tragedian takana.

Liina Härkönen

------------

In 2017, Great Britain saw several Jihadist terror attacks. In June, three men drove their van over pedestrians on the London Bridge, continuing their massacre with knives at Borough Market before being killed by the police. A few days later, Italian-born Valeria, who had converted to Islam in her adulthood to raise her family in Morocco, learned that her son, Youssef, was one of the perpetrators.

This documentary by Davide Rizzo and Marzia Toscano doesn’t really delve on the gory details or the motives of the son turned terrorist. Instead it follows Valeria trying to get her life back on track one day at a time in Bologna, Italy. She cares for kittens and does theatre, something she abandoned when leaving for Morocco with her then husband. She also still practises Islam, but can’t help but wonder, how her cherished religion drove her beloved son to mass murder. Should she have anticipated something or protected her son more fiercely as a child? What is the identity of a mother, when her son not only dies, but dies after such a heinous act that grieving him is forbidden? How does one rebuild their life when their earlier choices went so wrong? The film doesn’t attempt to speculate on solutions, but rather gives a voice to the humanity behind a tragedy. 

Liina Härkönen