Expired February 6, 2022 9:59 PM
Already unlocked? for access
Tämä elokuva on mukana yleisöäänestyksessä! Yleisöäänestys on loppunut. Voittaja julkistetaan lauantaina 5.2.
Protected ContentThis content can only be viewed in authorized regions: Finland, Åland Islands.

Suomen maineikkain rock-instituutio Tavastia-klubi täytti viime vuonna maailmanlaajuisen pandemian kurittamana puoli vuosisataa. Antti Kuivalaisen ohjaamassa rokumentaarissa käydään läpi Tavastian historiaa klubina, joka toi rock ’n’ rollin Suomeen.


Kulttuurihistoriallisesti arvokas Hämäläisten talo valmistui 1931 ja toimi jo 50-luvulla suosittuna Hämis-tanssipaikkana. Vuonna 1970 paikka nimettiin uudelleen Tavastia-klubiksi, ja ensimmäiset askelmerkit legendaariseksi rock-luolaksi otettiin välittömästi suomenkielisen rockin kehittyessä. Vuosikymmenien edetessä Tavastiaa on paheksuttu, ihailtu ja ikonisoitu samalla, kun rock on laajentunut punkiksi, grungeksi, metallin alagenreiksi, avannut mahdollisuuksia sukupuoleen ja ikään katsomatta ja lopulta siirtynyt marginaaliin suomenkielisen rapin noustua valtavirtaan.


Dokumentti juhlistaa Tavastian 50-vuotista taivalta, mutta seuraa myös kaihoisasti koronapandemian murheellisia vaikutuksia elävän musiikin sektorille. Keskiössä on Jussi Raittisen juhlavuoden kunniaksi modernisoitava Tavastia-rock-kappale, jota uuden vuosituhannen asuun pukee garagerock-duo Ursus Factory.


Ääneen pääsevät niin vanha liitto kuin uuden sukupolven muusikotkin. Esillä ovat Raittisen ja Ursus Factoryn lisäksi mm. J. Karjalainen, Ismo Alanko, Aija Puurtinen, Ville Valo ja Sanni. Aiemmin Ruisrockin historiaa dokumentoinut Kuivalainen onnistuu laajan haastattelu- ja arkistomateriaalin myötä luomaan viihdyttävän ja lämminhenkisen, mutta loppua kohden jopa nostattavan liikuttavaksi kohoavan dokumenttielokuvan, jonka jälkeen suorastaan janoaa Tavastialle musiikkielämysten äärelle.


Otto Suuronen


-----------------


Known as one of Finland’s most prominent rock institutions, Tavastia club celebrated half a century of being in the business, whilst withstanding the challenges of a global pandemic. In this rockumentary, director Antti Kuivalainen takes us through the history of Tavastia, as the club which brought rock ‘n’ roll to Finland.

 

Noted for its cultural and historical value, the Hämäläisten talo building was built in 1931, and by the 1950s had already gained prominence as the popular Hämis dance venue. In 1970, it was renamed Tavastia club, marking the first steps towards becoming the legendary rock-cave, at around the same time that the Finnish rock scene was beginning to take form. Along the years, Tavastia has been resented, admired, and iconised whilst Finnish rock has expanded into punk, grunge, the subgenres of metal, and opened opportunities regardless of gender and age, to eventually become marginalised by Finnish rap’s rise to the mainstream.

 

The documentary celebrates 50 years of Tavastia, whilst simultaneously carrying a wistful tune as it follows the tragic impact that Covid has had on the live music industry. Standing centre stage is Jussi Raittinen’s Tavastia-rock song, which in honour of Tavastia’s 50-year celebrations is given a modernising makeover by the garage rock duo Ursus Factory. 

 

Among those heard in the film are rock ‘n’ roll old timers, as well as younger generation musicians. In addition to Raittinen and Ursus Factory, J. Karjalainen, Ismo Alanko, Aija Puurtinen, Ville Valo, and Sanni are among those heard speaking. Having previously documented the history of Ruisrock festival, Kuivalainen succeeds in creating an entertaining and heartfelt film through extensive interview and archival material, that rises to become a genuinely touching tribute, which will undoubtedly leave the viewer yearning for a stage-side Tavastia musical experience.


Otto Suuronen (translated by Lydia Taylerson)

  • Year
    2022
  • Runtime
    75 minutes
  • Language
    Finnish
  • Country
    Finland
  • Rating
    S
  • Note
    Englanninkieliset tekstitykset / English subtitles
  • Director
    Antti Kuivalainen
  • Screenwriter
    Antti Kuivalainen
  • Producer
    Jouko Aaltonen
  • Cinematographer
    Italo Mongada
  • Editor
    Antti Kuivalainen
  • Sound Design
    Jukka Nurmela